Miten selvitä korona-ajassa?

Mikä tahansa muutos arjessa voi aiheuttaa stressiä. Kun kohtaamme tuntemattoman uhan, emme tiedä sen vaikutuksia elämäämme. Globaali kriisi nostaa esille paljon kysymyksiä ja moni miettii omaa jaksamistaan arjessa.
​​​​​​​

Pohdimme omaa ja läheisten terveyttä ja jaksamista, taloudellista pärjäämistä, lasten hoitoa ja koulunkäyntiä. Usein jo työ itsessään on kuormittavaa ja työtaakka voi lisääntyä entisestään.
Mietimme myös Suomen tulevaisuutta, yhteiskunnan kykyä kantaa tilannetta. Haastetta kasvattaa jatkuva epätietoisuus. Mitä tehdä, kun kysymyksiin ei ole vastauksia.

Kokosimme Mielenterveysliiton ja Terveyskirjaston sivuilta keskeisiä asioita korona-ajan ohjeistukseen arjessa selviytymiseksi.

  • Hanki riittävästi oikeaa ja luotettavaa tietoa.
  • Huolehdi hyvästä käsihygieniasta ja käytä maskia. Noudata viranomaisten ohjeita ja määräyksiä.
  • Seuraa uutisia, mutta älä juutu niihin. Ota etäisyyttä uutisvirtaan, valikoi mitä luet.
  • Rauhoita mieltäsi. Siirrä huomio välillä arkisempiin asioihin ja ota päivä kerrallaan.
  • Älä pakene vaan hyväksy epävarmuuden tunne. Tieto muuttuu, mutta myös kasvaa.
  • Noudata rutiineja tai luo uusia. Tee asioita, joista syntyy mielihyvää. Mitä jos lukisit uuden kirjan tai jopa kirjoittaisit sen itse, aloittaisit uuden harrastuksen tai veisit loppuun asian, joka on jäänyt tekemättä. Piirrä, maalaa, aloita käsityöharrastus, hiihto, lenkkeily, kitaransoitto, pienoismallien kokoaminen, kalusteiden kunnostus, remontoi, huolla auto, moottoripyörä, polkupyörä jne. Tuhansia asiosita joihin voit tarttua.
  • Pidä sinulle sopivalla tavalla huolta sekä omasta että läheistesi psyykkisestä jaksamisesta.
  • Ulkoile ja liiku. Ulosmeneminen ja luonnossa liikkuminen virkistää ja rentouttaa.
  • Älä jää yksin. Pyri olemaan yhteydessä ihmisiin, vaikket voi heitä tavata.
  • Keskustele myös lasten kanssa. Kysy mitä ajatuksia ja tunteita epidemia herättää.
  • Kuka tahansa voi sairastua, auttaminen on pieniä tekoja. Jos voimavaroja riittää, soita ja kuuntele, tarjoa apua, käy kaupassa tai apteekissa toisen puolesta.
  • Vältä päihteitä, hetken hyvän olon tunne voi muuttua lisääntyneeseen ahdistuksen tunteeseen.
  • Apua on tarjolla, jos et jaksa, hanki apua – sitä on tarjolla poikkeusaikanakin.


Muista ettet ole yksin, kaikki me kipuilemme tavallamme. Yhdessä tämäkin voitetaan.
​​​​​​​