ajankohtaistakauppakamarit | 14.08.2025 15:40
EU:n ja USA:n tullisopu – hyvä vai huono diili?
Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen viime viikolla voimaan tullut tullipuitesopimus on suomalaisille yrityksille sekä hyvä että huono diili. Vaikutukset ovat yrityskohtaisia.
Laihakin sopu on parempi kuin täysimittainen kauppasota, joka uhkasi suomalaisia yrityksiä ja EU:ta. Jos EU ja Yhdysvallat eivät olisi päässeet sopuun yleisistä tulleista, olisi EU:n viennille Yhdysvaltoihin langennut 30 prosentin tulli elokuun alussa. Nyt saavutetulla sopimuksella, jossa sinänsä ei ole kehuttavaa, uhkaava tullitaso pystyttiin puolittamaan 15 prosenttiin.
Suurin peruste EU:lle tyytyä huonoon diiliin, on vakaus ja ennakoitavuus. Sen sijaan, että epävarmuus, uhkaukset ja repivä kauppasota olisivat jatkuneet ilman takarajaa, valitsi EU edes jonkinlaisen vakauden. Epävarmuus kun on myrkkyä taloudelle. Epävarmuus on merkittävä syy yrityksille viivyttää tai jättää tekemättä investointeja. Epävarmuus myös heikentää työllisyyttä, kun yritykset eivät investoi ja työllistä. Tämä kaikki hidastaa talouden kasvua ja heikentää siten kaikkien suomalaisten hyvinvointia.
Trumpin ailahtelevaisuus ja geopoliittiset jännitteet tulevat aiheuttamaan epävarmuutta lähivuosinakin, mutta nyt saavutettu tullisopu lisää ennustettavuutta ja mahdollistaa siten yrityksille sopeutumisen ja tulevaisuuden suunnittelun.
Yhdysvaltojen kauppatullit vaikuttavat suoraan ennen kaikkea niihin suomalaisiin yrityksiin, joilla on paljon vientiä Yhdysvaltoihin. Näitä yrityksiä löytyy esim. metsäteollisuudesta, teknologiateollisuudesta ja kemianteollisuudesta. Viennin arvon perusteella Suomen tärkeimpiin vientitavaroihin kuuluvat koneet ja laitteet, farmaseuttiset tuotteet, kojeet ja mittarit, paperi ja sellu sekä sähkölaitteet ja -koneet.
Vaikutukset ovat yrityskohtaisia ja riippuvat monesta eri tekijästä. Eri yritysten riippuvuus USA:n markkinoista vaihtelee voimakkaasti. Osalla yrityksistä on tuotantoa USA:ssa, osalla ei. Osa yrityksistä pystyy vaihtamaan vientimarkkinoitaan, osa ei. Ratkaisevaa on, pystyykö USA:n markkinoille vievä yritys siirtämään tullit yhdysvaltalaisten asiakkaidensa maksettavaksi.
Suorien vaikutusten lisäksi tilannetta on tarkasteltava myös suhteellisen kilpailukyvyn näkökulmasta. Trumpin tullit eivät kohdistu vain suomalaisiin tai eurooppalaisiin yrityksiin vaan itse asiassa Euroopan unionin sopimus on parempi kuin monen muun maan. Tämä tarkoittaa, että joillakin eurooppalaisilla yrityksillä voi olla jopa suhteellista kilpailuetua joidenkin muiden maiden yrityksiin verrattuna.
Seuraavaksi on katsottava vahvasti tulevaisuuteen. Monet merkit viittaavat siihen, että edessä on vahvemman talouskasvun aika. Nyt tarvitsemme rohkeutta investoida