ajankohtaistakauppakamarit | 12.11.2025 09:26
Eurooppalainen yrityskysely: Yritysten suhdannenäkymät parantuneet – Suomi keskitasoa odotusten suhteen
Eurooppalaiset yritykset arvioivat suhdannetilanteen paranevan ensi vuonna, mutta odotukset ovat edelleen keskimääräisen tason alapuolella. Erityisesti yrityksiä huolettavat työvoimakustannukset sekä byrokratia. Tiedot käyvät ilmi Euroopan kauppakamarien kattojärjestön Eurochambresin syys–lokakuussa toteuttamasta laajasta kyselystä, johon osallistui yrityksiä 28 eri maasta. Suomalaiset yritykset uskovat suhdanteen kääntyvän paremmaksi ensi vuonna, mutta odotukset ovat jonkin verran maltillisempia kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.
Eurochambresin kysely toteutettiin syksyn aikana 28 Euroopan maassa. Vaikka kyselyt tehtiin jokaisessa maassa erikseen, toteutettiin kysely kaikille täsmälleen samanlaisena. Kyselyyn vastasi 41 090 eurooppalaisten kauppakamarien jäsenyritystä. Tulokset julkaistaan yhtä aikaa kaikissa kyselyyn osallistuneissa maissa.
”Vaikka tilanne ei ole edelleenkään huikea, ovat suhdanneodotukset eurooppalaisessa yrityskentässä selvästi parempia kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Erityisen vahvasti odotukset ovat kohentuneet kotimaisen liikevaihdon osalta. Pitkän heikon jakson jälkeen odotukset kotimaisesta kysynnästä ovat vahvistuneet lähelle keskimääräistä”, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.
Työvoimakustannukset ovat merkittävä huolenaihe lähes kaikille eurooppalaisille yrityksille, ja erityisen voimakkaasti ne korostuvat Itä-Euroopan maissa, kuten Slovakiassa, Puolassa ja Sloveniassa. Yritykset eri puolilla Eurooppaa kokevat myös byrokratian raskaaksi ja toimintaa hankaloittavaksi tekijäksi.
Osaavan työvoiman puute nousee taas esiin erityisenä haasteena Liettuassa, Latviassa ja Turkissa, missä yritykset kamppailevat pätevien työntekijöiden löytämisen kanssa.
“Tämän vuoden osalta Suomi sijoittuu kyselyn tuloksissa lähelle eurooppalaista keskiarvoa, jopa sen paremmalle puolelle. Ainoastaan rahoitusolosuhteet koetaan Suomessa keskimääräistä haasteellisemmiksi”, sanoo Appelqvist.
Tulevaisuus nykysuhdannetta parempi
Odotukset olivat suomalaisyrityksissä laaja-alaisesti myönteisiä kyselyn eri osa-alueilla. Tulokset olivat silti hieman heikompia kuin viime vuonna vastaavaan aikaan, jolloin näkymät koettiin vielä ruusuisempina. Tässä suhteessa Suomi poikkeaa muun Euroopan keskimääräisestä tilanteesta, joka oli parantunut viime vuodesta.
”Vaikka Suomen osalta tulokset olivat hieman heikentyneet viime vuodesta, nähdään tulevaisuus selvästi nykysuhdannetta parempana. Läheskään kaikki kuluvalle vuodelle ladatut toiveet eivät ole toteutuneet, mikä selittänee lievää maltillistumista arvioissa”, Appelqvist toteaa.
Kyselystä selviää, että Suomessa vain alle viidennes yritysvastaajista odotti talouden yleisen toimintaympäristön kehittyvän heikompaan suuntaan ensi vuonna. Erityisen myönteistä kehitystä ennakoidaan myös Suomessa kotimaisen liikevaihdon kasvun osalta.
“Odotukset ovat nousussa ja osaavan työvoiman saatavuus on meillä keskimääräistä parempaa verrattuna muihin maihin. Kyselyssä ei nouse ylipäänsä Suomen osalta esiin mitään sellaista, joka olisi erityisen huolestuttavaa”, sanoo Appelqvist.
LATAA TULOKSET: Eurochambers tulokset 2025