Kauppakamarin toimintasuunnitelman kärkiä tuleville vuosille


Kokoonnuimme torstaina 3.10 keskustelemaan kauppakamarimme suunnasta tuleville vuosille Kytäjä Golfille. Pohdimme kauppakamarimme roolia alueellisena toimijana, vaikuttamistavoitteita ja keinoja talousalueen elinvoiman edistämiseen.

Tilaisuutemme avasi kauppakamarimme hallituksen puheenjohtaja Markku Rentto. Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi pohjusti meille kauppakamareiden roolia, jonka jälkeen kävimme vielä läpi kauppakamarimme aiempia kärkiä. Työskentelyä fasilitoivat kauppakamarimme hallitusjäsenet ja fasilitaattorit Erja Eiro ja Anitta Niemelä.

Keskusteluissa nousi esiin mm. alueellinen yhteinen identiteetti, liikenneasiat, työvoiman saatavuus ja kansainvälistyminen.

Toiminnan tavoitteellisia linjauksia työstettiin edellisen kerran vuonna 2022, jolloin suunnittelua tehtiin vuosille 2023-2025. Hallitus on täsmentänyt vuosittaiset vaikuttamistavoitteiden kärjet ja linjausta tehtäessä haetaan suuntaa jäsenistöltä.


Kauppakamareilla kauppakamarilaki määrittää jo toiminnan peruspohjan "Kauppakamari kehittää toiminta-alueensa elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä sekä hoitaa sille säädettyjä ja määrättyjä julkisia tehtäviä". Joten laki antaa toiminnallisen pohjan ja hallitus tekee alueelliset linjaukset.
Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari on määrittänyt toimintansa tarkoituksekseen "Ratkaisukeskeinen vaikuttaja, joka työskentelee vahvan, elinvoimaisen ja kilpailukykyisen talousalueen puolesta".

Vielä ehdit kertoa omista näkemyksistäsi meille. Voit tehdä sen vapaamuotoisesti kyselylomakkeen kautta tai olemalla suoraan yhteydessä Marjaan.

Kuten tiedämme toimintaedellytysten kehittäminen, on pitkäjänteistä työtä ja verkoston ja sidosryhmien kanssa tehtävä yhteistyö on äärimmäisen tärkeää.



Kuva Inka Hakala

Kuva Inka Hakala

Kuva Inka Hakala

Kuva Inka Hakala

Kuva Inka Hakala

Kuva Inka Hakala