ajankohtaistakauppakamarit | 28.01.2026 08:57
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Vuosi päättyi työmarkkinoilla apeissa merkeissä
Joulukuun työllisyystilastot olivat Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan heikko kokonaisuus: työttömyyden nousu jatkui. Työllisyys sinnitteli edelleen siedettävissä lukemissa, mutta merkkejä paremmasta ei nähty. ”Viime vuosi päättyi työmarkkinoilla apeissa merkeissä”, sanoo Appelqvist.
Tilastokeskuksen mukaan työttömiä oli joulukuussa 277 000 eli 51 000 enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavaan aikaan. Työttömyysasteen trendi nousi 10,7 prosenttiin eli yhä korkeammalle 2000-luvun ylivoimaiseen ennätykseen.
”Työttömyyskehitys eteni vuoden lopuksi jo etukäteen matalalle viritettyjen odotusten alalaitaa”, toteaa Appelqvist.
Työllisyysasteen trendi 20–64-vuotiaille kääntyi laskuun ja päätyi 75,8 prosenttiin. Isossa kuvassa voidaan kuitenkin sanoa, että työllisyyden trendi kehittyi viime vuoden jälkimmäisen puoliskon vaakasuunnassa, eli merkittävämpi heikkenemisvaihe näyttäisi jääneen jo selvästi taakse.
Työllisiä oli joulukuussa 7000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Perinteinen 15–64-vuotiaiden työllisyyden trendi oli 71,3 prosenttia.
”Suhdannetilanteeseen nähden kohtalaisia työllisyyslukuja himmentää jossain määrin se, että niitä on pitänyt yllä osa-aikaisen työn kasvu, kun taas kokoaikatyön määrä on ollut laskussa. Osa-aikatyö on sekin arvokasta, mutta se ei samassa määrin auta julkista taloutta tai yleistä ostovoimakehitystä, joka ruokkisi kulutuskysynnän elpymistä”, arvioi Appelqvist.
Kuluttajaluottamus heikkoa
Eilen julkaistiin myös tammikuussa kerättyjä tuoreita tietoja kuluttajaluottamuksesta. Entisestään heikko kuluttajaluottamus painui yhä alemmaksi. Tammikuun luottamusindikaattori sai arvon -8,7 kun pitkän aikavälin keskiarvo on -2,8. Koettu työttömyyden uhka nousi entisestään. Korkeammalla tasolla on oltu 2000-luvulla ainoastaan finanssikriisin ja koronakriisin yhteydessä.
Appelqvistin mukaan kotitaloudet pelkäävät työpaikkojensa puolesta, mikä on ymmärrettävää, kun katselee synkkiä työttömyyslukuja.
“Pitäisi silti muistaa, että työmarkkinoiden vaikeudet heijastuvat ensisijaisesti henkilöihin, joilla on vähemmän työuraa takana, kuten nuoriin ja maahanmuuttajiin tai ylipäänsä ihmisiin, jotka ovat määräaikaisissa työsuhteissa. Vakituisessa työsuhteessa olevien työmarkkina-asema on edelleen Suomessa melko vakaa, eli sikäli huolestuneisuus on ehkä mennyt vähän liiallisuuksiinkin”, sanoo Appelqvist.