Suomi osaa, mutta ei uskalla

Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvist mukaan työmarkkinoilla ei ole näkyvissä merkkejä paremmasta. Vaikka kuluttajien luottamuksessa on nähty hienoista kohenemista alkuvuoden synkimpien tunnelmien jälkeen, kokonaiskuva on edelleen heikko. Myöskään työllisyyskehitys ei ole lähtenyt kunnolla liikkeelle, eikä nopeaa muutosta parempaan ole odotettavissa.
Se herättää väistämättä kysymyksen: jos tiedämme ongelmat, miksi emme saa aikaan todellista muutosta?
Koen, ettei Suomen ongelma ehkä olekaan ensisijaisesti osaamisen puute. Ehkä kyse on rohkeuden puutteesta.
Suomi on erikoinen paradoksi. Koulutamme huippuosaajia, meillä on vakaa yhteiskunta, laadukas koulutusjärjestelmä ja vahvaa teknologista osaamista. Silti kasvu jää usein vaatimattomaksi ja liian moni innovaatio kaupallistetaan lopulta muualla. Ongelmamme ei ole siinä, etteikö täällä osattaisi. Ongelmamme on siinä, uskallammeko rakentaa jotain suurta.
Olemme vuosien aikana rakentaneet kulttuurin, jossa epäonnistumista pelätään enemmän kuin paikalleen jäämistä. Hallitsemme riskien analysoinnin erinomaisesti, mutta samalla vältämme riskejä niin tehokkaasti, että vältämme myös kasvua.
Sama näkyy politiikassa, päätöksenteossa ja elinkeinoelämässä. Suomessa keskustelu pyörii usein velan, leikkausten ja sopeutuksen ympärillä. Toki taloutta täytyy hoitaa vastuullisesti, mutta keskusteluun nousee liian harvoin puhe siitä, mitä uutta haluamme rakentaa.
Maailma muuttuu nopeasti, mutta Suomi reagoi hitaasti. Investoinnit etenevät hitaasti, päätöksiä valmistellaan vuosia ja uudet avaukset hautautuvat varovaisuuteen. Hitaus ei enää luo turvaa, pahimmillaan siitä tulee kohtalokasta.
Ehkä tarvitsisimme ajattelutavan muutoksen. Entä, jos epäonnistumisen välttelyn sijaan tavoittelisimme poikkeuksellista onnistumista? Entä jos yrittämisestä tehtäisiin aidosti houkuttelevaa, eikä byrokraattista selviytymistaistelua? Entä jos Suomessa uskallettaisiin tehdä päätöksiä, jotka eivät ole vain turvallisia vaan kunnianhimoisia?
Peräänkuulutan ennen kaikkea kansallista kunnianhimoa, halua menestyä. Mitä Suomi haluaa olla 20 vuoden päästä? Tällä hetkellä tuntuu, että johdamme tätä maata kuin kriisiä hallinnoiva vakuutusyhtiö, emme kuin tulevaisuutta rakentava kasvuyritys.
En haluaisi nähdä Suomea maana, joka kyllä osaa, mutta ei uskalla.
Meidän pitäisi lopettaa jatkuva virheiden välttely ja alkaa keskittyä siihen, miten rakennamme jotain poikkeuksellista.