ajankohtaistakauppakamarit | 11.11.2025 08:41
Terveisiä kasvavasta Ilmastoyhteisöstä! Paikasta, jossa ilmastotyötä ei tarvitse tuskailla yksin
Ilmastoyhteisö sai elokuussa lentävän lähdön, kun 140 yritystä kokoontui tutustumaan toisiinsa ja kuulemaan ilmastotyön ajankohtaisesta tilanteesta. Syksyn aikana yritykset ovat kouluttautuneet verkossa Scope 3-laskennan käytännöistä ja sparrailleet asiantuntijoiden ja muiden yritysten kanssa toimialakohtaisissa työpajoissa.
Nyt Ilmastoyhteisöön valitaan 150 uutta motivoitunutta jäsentä!
Parhaita ja samaistuttavimpia palautteita, joita olen Ilmastoyhteisön jäseniltä saanut, on se, että yhteisön vaikuttavin voima ei ole yksittäisessä koulutuksessa, vaan siinä että Ilmastoyhteisön säännölliset tapahtumat auttavat pitämään ilmastotyön puheenaiheena yrityksen kiireisessä arjessa. Yhteiset koulutustilaisuudet ovat kalenteriin varattu hetki ilmastotyön kehittämiseen, suunnitteluun ja ajankohtaisen tiedon äärellä pysymiseen. Lopputuloksena ilmastoteemat pysyvät osana yrityksen vuosikelloa, ja ilmastovaikutukset ovat pöydällä uusia päätöksiä tehtäessä.
On ollut ilo huomata, että jo syksyn aikana Ilmastoyhteisöön on muodostunut yhdessä tekemisen ja avoimen keskustelun kulttuuria, jossa kysymyksille ei ole korkeaa kynnystä. Ei ole itsestäänselvyys, että ilmastotyötä tosissaan tekevät pk-yritykset voivat kertoa onnistumisten lisäksi keskeneräisyydestä. Jatkuvan parantamisen periaatteella haasteista kertominen antaa rohkeutta edetä pienin askelin, vaikka epävarmuutta ei pystyisi kerralla selättämään. Ilmastonmuutoksen kannalta pienikin teko näin vaikuttavassa yritysten joukossa saa aikaan kokoaan suuremman vaikutuksen. Siksi Ilmastoyhteisössä kaikkea ei tarvitse ratkaista yksin, vaan taakseen saa asiantuntijoiden ja pian lähes 300 yhteisöläisen tuen.
Ilmastoyhteisöön valitaan nyt 150 uutta yritystä, jotka aloittavat yhteisön jäseninä tammikuussa 2026. Uusia yrityksiä otetaan mukaan vuosittain ja kasvava yhteisö koostuu pk-yrityksistä eri toimialoilta, jotka ovat jo ottaneet ensiaskeleensa ilmastotyössä ja haluavat nyt pitkäjänteistä tukea ilmastotyön kehittämiseksi.