Vaikuttavaa edunvalvontaa yhdessä

Päämäärämme on, että Riihimäen-Hyvinkään talousalue pysyy kilpailukykyisenä ja houkuttelee jatkuvasti niin uusia osaajia kuin merkittäviä investointejakin.


Yhdessä kohti elinvoimaisuutta
Kauppakamarina edistämme jäsenten menestystä ja kilpailukykyä proaktiivisesti ollen vahva elinkeinoelämän toimintaedellytyksien vaikuttaja ja asiantuntijaverkosto. Toimimme yhteistyössä eri sidosryhmien ja päätöksentekijöiden kanssa. Tuotamme tietoa yritysten toimintaympäristöön vaikuttavasta lainsäädännöstä ja kehityssuunnista sekä nostamme jäseniemme äänen lainsäädännön valmisteluun ja päätöksentekoon. Vahvistamme ulkomaankaupan asiakirjoja ja järjestämme erilaisia kohtaamismahdollisuuksia tapahtumien, koulutusten ja tilaisuuksien merkeissä.

Keskuskauppakamarin kautta vaikutamme moniin yritysmaailman teemoihin. Kestävä talous syntyy, kun verotus on kannustavaa, työn tekeminen kannattavaa, työmarkkinat toimivat ja sääntely on sujuvaa. Nostamme yritysten äänen esiin tarjoten tietoa ja ratkaisuja päättäjille, osallistuen työryhmien työskentelyyn, antaen lausuntoja lakiesityksiin ja osallistuen julkiseen keskusteluun. Edunvalvonnalla vaikutamme kasvuun, investointeihin ja työntekoon kannustavan kilpailukykyisen Suomen puolesta.


Painopisteet yritysten tarpeista
Keskuskauppakamarin valtakunnallisen vaikuttamistyön rinnalla kehitämme aktiivisesti Riihimäen-Hyvinkään talousalueen elinvoimaisuutta. Päämäärämme on, että Riihimäen-Hyvinkään talousalue pysyy kilpailukykyisenä ja houkuttelee jatkuvasti niin uusia osaajia kuin merkittäviä investointejakin.

Strategiamme vuosille 2026-2030 tehtiin yhteistyössä jäsenkyselyssä saamiemme tulosten, kauppakamarimme hallituksen, valiokuntien puheenjohtajien ja alueen yritysjohtajaedustajien kanssa. Keskusteluissa nousseet moninaiset näkökulmat koottiin kolmeksi painopisteeksi, jotka ovat infrastruktuuri, osaava työvoima sekä EU-rahoitusmahdollisuuksien hyödyntäminen, joihin tartumme erityisesti tulevien vuosien aikana muun vaikuttamistyön rinnalla.


● Toimiva infrastruktuuri houkuttelee investointeja

Toimiva infrastruktuuri on yksi talousalueen kilpailukyvyn perusedellytyksistä. Talousalueen saavutettavuus vaikuttaa suoraan yritysten toimintamahdollisuuksiin, alueen houkuttelevuuteen sekä investointien sijoittumiseen.

Alueen sijainti, yritysrakenne ja suunnitteilla olevat investoinnit luovat mahdollisuuksia uusille työpaikoille, yritystoiminnan laajenemiselle ja koko alueen elinvoiman vahvistumiselle. Erityisen tärkeässä roolissa ovat valtatie 25:n ja kantatie 54:n edunvalvonta sekä seututie 132, joiden vaikutusalueelle on suunnitteilla lähes 20 miljardin euron investoinnit.

Toimivat liikenneyhteydet koskettavat välillisesti kaikkia yrityksiä. Yritysten kasvu ja investoinnit, heijastuvat työpaikkoina, ostovoimana ja palveluina koko talousalueelle. Toimivat liikenneyhteydet näkyvät yritysten arjessa työvoiman liikkuvuutena, asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden tavoitettavuutena sekä toimitusketjujen toimivuutena. Siksi liikenneinfrastruktuurin kehittäminen ei ole vain tiekysymys, vaan koko alueen elinvoiman ja tulevaisuuden mahdollisuuksien vahvistamista kaikille yrityksille.


● Osaava työvoima tukee kilpailukykyä

Osaava työvoima tukee talousalueemme yritysten kilpailukykyä. Edunvalvontamme kohdistuu kohtaantovaikeuksien ratkaisemiseen, oppilaitosyhteistyön kehittämiseen, kansainvälisten osaajien hyödyntämiseen sekä henkilöstön, yritysjohdon ja rekrytoinnista vastaavien osaamisen tukemiseen.

Työvoiman saatavuuden näkökulmasta on tärkeää, että työelämään siirtyvien nuorten osaaminen ja valmiudet vastaavat yritysten tarpeita. Teemme yhteistyötä oppilaitosten kanssa ja nostamme esiin yritysten näkemyksiä koulutuksen kehittämisestä. Samalla vaikutamme siihen, että alue pystyy houkuttelemaan ja hyödyntämään myös kansainvälistä osaamista.

Yhtä tärkeää on myös nykyisen osaamisen kehittäminen. Yritysten kilpailukyky rakentuu yhä vahvemmin henkilöstön ja johdon kyvylle uudistua. Tarjoamalla koulutuksia, ajankohtaista tietoa ja verkostoja tuemme osaamisen kasvua. Kun osaaminen vahvistuu, paranevat myös tuottavuus, uudistumiskyky ja kasvumahdollisuudet toimintaympäristön muutoksista huolimatta.


● EU-rahoitus ja kansainväliset verkostot kasvun tukena

EU-rahoituksen hyödyntäminen ja kansainvälisten verkostojen vahvistaminen tukevat talousalueemme kasvumahdollisuuksia. Edunvalvontamme tavoitteena on lisätä tietoisuutta erilaisista EU-rahoitusmahdollisuuksista, avata rahoituspolkuja alueen toimijoille sekä madaltaa kansainvälistymisen kynnystä erityisesti pk-yrityksissä.

EU-rahoitus voi mahdollistaa alueelle uusia kehittämishankkeita, investointeja ja yhteistyöprojekteja. Vaikka kaikki yritykset eivät hae rahoitusta itse, alueelle saadut resurssit vahvistavat koko talousalueen kehitysedellytyksiä. Tavoitteenamme on tehdä EU-rahoitusmahdollisuuksia tunnetummiksi ja auttaa yrityksiä tunnistamaan omaan toimintaansa sopivia rahoituslähteitä.

Kansainvälistymisen näkökulmasta tarjoamme yrityksille tietoa kohdemaiden markkinoista, kansainvälisistä verkostoista ja yhteistyömahdollisuuksista. Tavoitteena on madaltaa kansainvälistymisen kynnystä ja tuoda yritysten ulottuville tietoa sekä kontakteja, joiden avulla kasvua voidaan hakea myös Suomen rajojen ulkopuolelta.



​​​​​​​.

Joukkovoimaa vaikuttamiseen


Kauppakamari-kyselyt

Vastauksista saamme arvokasta tietoa talousalueemme yritysten tilanteesta, tulevaisuudesta, huolenaiheista ja toiveista. Otamme vastaukset huomioon mm. edunvalvonnan ja toimintastrategiamme suunnittelussa, sekä teemme niiden pohjalta kolumneja ja tiedotteita medioille. Jokainen vastaus on tärkeä – siten saamme talousalueemme yritysten äänet kuuluviin!


Valiokuntatoiminta

Valiokunnissa pääset nostamaan esille merkittäviä asioita, ottamaan osaa keskusteluun ja vaikuttamaan talousalueemme yritysten toimintaedellytysten kehittymiseen. Valiokuntien vaikuttavuustyö näkyy laajasti alueen liiketoiminnan kilpailukyvyn paranemisena ja alueen lisääntyneenä houkuttelevuutena, veto- ja pitovoimana. Mihin asioihin sinä haluat vaikuttaa?

Kysy lisää Marja Heinimäki +358 40 547 8563