Työllisyys ennätyskorkealla tasolla, mutta ero naisten ja miesten työttömyysasteessa revennyt

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. Kuva: Liisa Takala.

Työllisyyskehitys on yllättänyt jälleen kerran positiivisesti ja työllisyys porskuttaa edelleen ennätyskorkealla tasolla. Myös työttömyys on ollut alkuvuoden aikana laskussa. Työvoimavaltaisten palvelualojen elpyminen on ylläpitänyt työllisyyden hyvää virettä, vaikka ylikuumentunut työmarkkinatilanne on toistaiseksi tasaantunut. Ero naisten ja miesten työttömyysasteessa on kasvanut Keskuskauppakamarin pääekonomistin mukaan jopa poikkeuksellisen korkeaksi.

Työllisyyskehitys jatkui Suomessa hyvänä maaliskuussa. Trendilukema 20–64-vuotiaiden työllisyydelle oli 78,4 prosenttia eli suurin pirtein samalla tasolla kuin edeltävinä kuukausina. Perinteisempi 15–64-vuotiaiden työllisyysasteen trendi oli 74,1 prosenttia. Trendilukemat ovat kulkenee vaakasuunnassa loppusyksystä saakka, mutta ilman lisänousuakin ollaan lähellä ennätystasoja.
Maalikuussa työllisenä oli 2 610 000 henkeä, mikä on 37 000 enemmän kuin edellisen vuoden maaliskuussa.

”Suomen työmarkkinat tuntuvat ohittaneen viime vuoden jälkipuoliskon taantumajakson olankohautuksella. Työllisyys porskuttaa eteenpäin ennätyskorkealla tasolla, ja työttömyys on alkuvuodesta ollut jopa laskussa, mikä on yllättävää”, toteaa Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.

Maaliskuussa työttömänä oli työvoimatutkimuksen määritelmällä 193 000 henkeä, mikä on likimain yhtä paljon kuin vuosi sitten. Työttömyysasteen trendi oli 6,6 prosenttia. Työttömyysasteen trendi kävi viime vuonna korkeimmillaan yli 7 prosentissa, minkä jälkeen se on alentunut syksyn ja talven aikana vastoin odotuksia.

”Vaikka maailmantalouden osalta suhdanne heikkeni viime vuonna, jatkui työvoimavaltaisten palvelualojen elpyminen kotimaassa niin vahvana, että työmarkkinatilanne on kokonaisuudessaan säilynyt odotuksia parempana”, arvioi Appelqvist.

Miesten ja naisten työttömyysasteissa poikkeuksellisen iso ero

Ero miesten ja naisten työttömyysasteessa on kuitenkin revennyt varsin suureksi. Maaliskuussa miesten työttömyysaste nousi jo 8,0 prosenttiin, kun naisilla työttömyysaste laski 5,7 prosenttiin. Miesten työttömyysaste on yleensäkin korkeampi, mutta näin suuri ero on hyvin poikkeuksellinen.

”Miesvaltaiset alat tuppaavat olemaan suhdanneherkempiä, mutta jatkossa tilanne tulee todennäköisesti tasoittumaan, kun kotimaisen ostovoiman supistuminen uhkaa tuoda vastatuulta myös palveluihin. Ellei sitten käy niin, että ekonomistiennusteet osoittautuvat jälleen liian pessimistisiksi”, sanoo Appelqvist.

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin maaliskuussa 95 200. Lukema on 31 000 vähemmän kuin vuosi sitten.

”Edelleen puhutaan melko suuresta työvoiman kysynnästä, vaikka suunta on laskeva. Pääosin työlliset voivat luottaa toistaiseksi työpaikkansa säilymiseen, mutta viime vuoden alkupuolella nähty ylikuumentunut työmarkkinatilanne on tasaantunut. Työmarkkinoiden tilapäinen rauhoittuminen voi olla osittain hyväkin asia juuri nyt, kun yksi talouden keskeisiä haasteita on liian kovana laukkaava inflaatio”, arvioi Appelqvist.